Kesätyö ABB:llä

ABB:n kesätyöntekijän arkea

Keskikesän juhlaa

Hei,

Onnea! Olet yksi heistä, joka selvisi juhannuksesta. Tässä kirjoittelee myös yksi selviytyjä. Tässä vaiheessa voisi sanoa, että kesä 2017 on jo hyvin vauhdissa, kuin myös kesätyöt. Itse en ole edes talviturkkia vielä heittänyt, mutta onneksi kesää on vielä jäljellä.

Olen Heidi ja minulla on sähkötekniikan opiskeluja takana kolme vuotta. Vaasaan muutettua syksyllä 2014 olenkin viihtynyt täällä vuoden ympäri kesätöiden ansiosta. Aloitin ABB:llä tuotannossa ja viihdyin siellä pari kesää. Kolmannen opiskeluvuoden aikana sain kandiaiheen ABB:ltä ja se on edelleen työn alla. Tänä kesänä ABB tarjosi minulle mahdollisuuden hypätä toimiston puolelle ja aloittaa kesätyöt harjoittelijana tuotekehityksessä.

Olen tehnyt töitä ABB:n Medium Voltage Products –yksikön sisällä ja siellä olen edelleen. Vaasan MVP-yksikkö tarjoaa ratkaisuja sähkönjakeluautomaatioon ja Vaasan tehtaalla valmistetaan suojareleitä. Tuotannossa sain kokemusta suojareleen rakenteesta ja se toiminnasta. Kandidaatin tutkimuksen myötä olen päässyt syventymään laitteen luotettavuuteen. Näistä kokemuksista on ollut minulle paljon hyötyä ja tukea tuotekehityksen harjoittelijan työtehtävissä. Lähes kaksi kuukautta tulee nyt täyteen tuotekehityksessä ja olen kyllä tällä hetkellä tyytyväinen.

Voisin sanoa, että työnkuvani tuotekehityksessä on ”Yleismies Jantunen” eli autan siellä missä on tarvetta. Työtehtäväni ovatkin olleet hyvin vaihtelevia ja niin myös työkaluni. Työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja työtehtävien monipuolisuuden olen kokenut positiiviseksi asiaksi. Olen oppinut paljon uutta aina toimistoympäristöstä uusien työkalujen käyttöön ja tuotekehityksen toimintatapoihin. Olen myös käyttänyt aikaa uusien asioiden opiskeluun itseopiskelun ja koulutuksien avulla. Harjoittelijan roolissa on hyötyä oma-aloitteisuudesta ja kyvystä tehdä töitä itsenäisesti unohtamatta sosiaalisia taitoja.

Työviikot kuluvat nopeasti, kun saa oppia uutta koko ajan. Alkukesä on muutenkin ollut melko tapahtumarikas Vaasassa. Loppukesältä toivon ulkoilukelejä ja biitsikelejä. Törmäillään Vaasan lenkkipoluilla ja ulkoterasseilla.

Kesäterveisin,

Heidi

 

Terveiset lomalta!

Terve!

 

Olen Mikko, kolmannen vuoden informaatiotekniikan opiskelija, joka aloittaa maisterivaiheen opinnot ohjelmistotekniikan parissa ensi syksynä. Olen myös ainejärjestöaktiivi ja hoidan tänä vuonna Tutin yrityssuhdevastaavan ja saunamajurin hommia.

 

Olen nyt kolmatta kesää putkeen ABB:llä töissä Motors and Generators -yksikön eli tuttavallisemmin ”MoGen” tilaustenkäsittelyssä. Sain paikan keväällä 2015 yliopistomme Takuuteekkari-ohjelman kautta ja olen tähän päivään saakka viihtynyt siellä tuntikeräily- ja kesätyösoppareiden muodossa. Tykkään todella paljon työskentelystä Motorsilla huikean tiimin johdosta, sillä meillä on todella hyvä yhteishenki ja koko yksikössä on todella paljon tuttuja. Tosiaan, tuntuu että vuosi vuodelta Motorsilla on enemmän ja enemmän tuttilaisia töissä.

 

Työtehtäviini moottoritehtaan tilaustenkäsittelyssä on kuulunut ABB:n eri maiden myyntiyhtiöiden tilausten käsitteleminen, johon sisältyy esimerkiksi tilausten teknisten ja kaupallisten epäselvyyksien selvittäminen yhdessä myyntiyhtiöiden henkilöstön ja tehtaamme suunnittelijoiden ja myyjien kanssa. Tämän lisäksi työhön kuuluu erilaisten manuaalisten tilausten avaaminen, esimerkiksi varaosa- sekä takuutilausten avaaminen. Ennen tilaustenkäsittelyä minulla ei ollut yhtään kokemusta asiakaspalvelusta ja ajattelin että en tarvitsisi sitä mihinkään työurallani. Olen kuitenkin huomannut, että kokemus asiakaspalvelusta on antanut uutta näkökulmaa asioihin ja pidän sitä näin tärkeimpänä asiana mitä olen oppinut tilaustenkäsittelyssä. Myös yhteistyötaidot ovat kehittyneet huomattavasti, sillä työtehtävä vaatii paljon talon sisäistä kommunikointia sekä kommunikointia myyntiyhtiöiden kanssa.

 

Ja mitä muuta hyvää siinä on, että on monta vuotta putkeen samassa paikassa kesätöissä niin, että pääse tekemään myös tuntikeräilyhommia, eli sopimus ei katkea työnantajan kanssa? Aivan! Lomapäiviä kertyy eli pystyy pitämään kesälomaa myös. 😊 Kirjoittelen siis tällä hetkellä Kirkkonummelta, Etelä-Suomen helmestä ja tavoitteena on lomalla pelailla golfia ja viettää aikaa Olli and the Boysin kanssa ja ehkä käydä morottamassa Liiton äijiä!

 

Lomaiset terveiset,

 

Mikko

Kesä käyntiin ABB:llä

Moikka!

 

Tällä kertaa täällä kirjoittelee Jere. Vaara yllättävistä lumikuuroista näyttää väistyneen, kesä on tuloillaan ja kolmas vuosi tekniikan opintoja alkaa olla paketoituna. Kesän lähestyminen tarkoittaa suurimmalle osalle opiskelijoista kesätöiden alkamista – näin on myös itseni kohdalla. Aloitin toukokuun alussa työt ABB:n Protection and Connection -yksikössä, jossa olen ollut myös kahtena edellisenä kesänä. Erona aikaisempiin kesiin on kuitenkin uudet työtehtävät; aiemmin olin kesätöissä tuotannossa kokoonpanijana, ja tälle kesälle sain paikan esimiesharjoittelijana.

 

Minulla oli joitakin odotuksia ja aavistuksia työn sisällöstä, sillä olin kokoonpanijana nähnyt työntekijän näkökulmasta esimiesten työskentelyä. Ainakin tähän asti ovat odotukseni aika hyvin vastanneet todellisuutta. Edellisiin kesiin verrattuna työtehtävät ovat monipuolistuneet ja vastuu kasvanut. Tekemistä on välillä ollut jo niin paljon, että kahdeksan tunnin työpäivät eivät tunnu aina riittävän.

 

Ensimmäiset viikot ovat sisältäneet aika paljon perehdytystä. Erilaisen luettavan materiaalin ja luentomaisemman koulutuksen ohella suuri osa on kuitenkin ollut käytännön opettelua. Tekemällä oppii parhaiten. Tarkoitus olisi oppia nyt tehtävät niin, että vakituisten esimiesten jäädessä kesälomille, osaisin mahdollisimman itsenäisesti tuurata heitä. Totta kai apuna on myöhemminkin kesällä muita vakituisia sekä kanssani työskenteleviä kesätyöntekijöitä.

 

Mukavaa kesän alkua toivottaen

 

Jere

 

Tuotekehityksen tuulia

Terve!

Mun nimi on Heino ja mä opiskelen Energiatekniikkaa Vaasan yliopistossa. Kun valmistuin lukiosta, tiesin haluavani opiskella jotain ”tekniikkaan liittyvää” ja mikä parasta, sen haaveen pystyin toteuttamaan kotikaupungissani. Tällä hetkellä on menossa neljäs opiskeluvuosi. Kolme ensimmäistä vuotta opiskelin sähkötekniikkaa, josta kirjoitin myös kandidaatintutkintoni, joka valmistui marraskuussa 2016. Nyt on siis ensimmäinen vuosi DI opintoja takana ja tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Tein kandidaatintyöni ABB:lle Protection and Connection -yksikköön tuotekehityksen puolelle. En ole ollut tätä aikaisemmin töissä ABB:llä. Työn saaminen ei ollut helppoa, vaan se vaati itseltä useita puhelinsoittoja ja sinnikästä sähköpostien lähettelyä. Mutta ehkä se juuri toi lopulta minulle mahdollisuuden saada jalka ns. ovenväliin. Nyt olenkin sitten päässyt kesätöihin juuri samaisen yksikön tuotekehityksen tiimiin, joka suunnittelee vaihtokytkimiä. Tuotekehitys on minulle aivan uusi maailma. ABB:n tuotekehityksessä luodaan koko ajan uusia innovatiivisia tuotteita maailmalle ja pyritään kehittämään jo olemassa olevia yhä paremmiksi. Erilaisia projekteja on käynnissä todella paljon ja jokaisella työntekijällä on omia vastuualueita, myös minulla.

Työtehtävistäni en voi hirveästi kertoa yksityiskohtia, sillä tuotekehityksen asioita ei voi jakaa ihan jokaiselle. Mutta, olen ollut nyt kolme viikkoa kohta töissä ja tähän mennessä olen päässyt osallistumaan 3D -mallinnuskoulutukseen, joka kesti kolme päivää ja loput ajasta tehtäväni on ollut pyrkiä selvittämään kyseisen mallinnusohjelman erään lisäosan toimivuutta. Tätä lisäosaa haluttaisiin hyödyntää projektissa, jossa olen mukana. Kesältä odotan monipuolisia työtehtäviä, joissa pääsen haastamaan itseäni. Joudun varmasti tekemään paljon tutkimustyötä (jota kolmen viikon aikana on tullut tehtyä jo aika paljon). Työtehtäviin kesän aikana saattaa mahdollisesti kuulua myös 3D mallien tekeminen sekä niiden muokkaaminen. Saatan mahdollisesti myös jatkaa tutkimusta, johon kandityöni jäi.

Katsellaan uudestaan sitten myöhemmin kesällä, jolloin päivittelen miten työt ovat sujuneet. Ottakaa kesästä ilo irti ja rakastakaa toisianne. Nähdään Strampenin terassilla lämpiminä lauantai-iltoina!

Terveisin,

Heino

Kesän töissä ABB:llä

Heips,
erittäin vaihtelevaa kesä/talven alkua kaikille!

Kuka olen?

Elikkäs mä oon René Koivisto. Mun opinnot ois nyt siinä vaiheessa, että kandikurssit ovat viimeistä silausta vaille ja opinnäytetyö hakusessa syksylle. Siitä oon sitten ajatellut ottaa energiatekniikan pääaineeksi, kun tämä on tätä ”nykypäivää”.

Työn kuva + Työsuhteen alku x mielipiteet työstä

Aloittelin kesätyöt tossa viime viikolla ja täytyy kyllä hehkuttaa, kuinka innoissani oon tästä. Mä oon nyt siis ABB:llä Medium Voltage Products -yksikössä Grid Automation puolella oston kesähessuna. Tää kaikkihan on mulle tosi uutta ja mielenkiintoista. Lisäksi työympäristö on mahtava ja hommia riittää. Tällä hetkellä suurin osa ajasta menee meidän GA-tiimin työskentelymetodien oppimiseen ja voi pojat, kun niissä onkin sitä opittavaa. Kun tämä meidän toiminta on parhaillaan kehittyvää, niin kaikki asiat eivät aina ole ihan yksiselitteisiä, mikä on ainakin minun mieleeni :)

Past & Future plans

Aikaisemmin mä oon ollut ABB:llä kesätöissä tuotannossa ja pari kertaa Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelussa aka ”tonnilaisena”. Nimenomaan tuotannon kesäisestä suojareleiden kokoamisesta onkin nyt ollut jo vähän apua, kun GA:n tekemissä sähkökaapeissa käytetään kyseisiä releitä. Tulevalta kesältä odotankin kaupallisen perspektiivin laajenemisen lisäksi myös uutta tietoa tuotteidemme sähköisistä piirteistä ja muistakin meidän tiimiin vaikuttavista tekijöistä. No ainakin puitteet ovat kohdillaan.

Summasummaarum,

tää uus duuni on osoittanut olevansa paljo enemmän kuin osasin edes toivoa kesätyöltä. 

Mä kirjottelen täs kesän aikana tänne vielä lisää niin jätetään nyt vähän ammuksia sinnekin.

Ihan mahtavaa kesää kaikille!

René

Vielä ehdit hakea ABB:lle!!

Terve!

Olen Mikko ja opiskelen kolmatta vuotta informaatiotekniikkaa Vaasan yliopistossa. Tämän lisäksi toimin Vaasan yliopiston tekniikan opiskelijoiden ainejärjestön Tutti ry:n yrityssuhdemestarina, saunamajurina ja matematiikan yksikkövastaavana, joten tekeminen ei kyllä lopu hetkeen kesken. Ensimmäistä lauseen kirjoitettuani tajusin, kuinka nopeasti opiskeluaikani täällä Vaasassa on mennyt. Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun pakkasin elokuussa 2014 tavarani ja muutin Etelä-Suomen Pariisista eli Kirkkonummelta tänne Vaasaan opintojen perässä.

Ja sitten asiaan, sain vuoden 2015 alussa kesätyöpaikan ABB:n Motors and Generators-yksikön tilaustenkäsittelystä yliopistomme Takuuteekkari-ohjelman kautta, ja olen viihtynyt siellä tähän päivään asti. Ensimmäisen kesän jälkeen kirjoitin tuntikeräilijäsopimuksen joka mahdollisti töissä käymisen joustavasti opintojen ohella ja mukavan lisätienestin ansaitsemisen opintotuen lisäksi. Tämän jälkeen oli vaivatonta saada uudestaan kesäksi töitä tilaustenkäsittelystä viime kesäksi ja jälleen kirjoittaa uusi tuntikeräilijäsopimus kesätöiden jälkeen viime syksynä. Tämän lisäksi sain myös opinnäytetyösopimuksen kandidaatintutkielmaa varten.

Työtehtäviini moottoritehtaan tilaustenkäsittelyssä on kuulunut ABB:n eri maiden myyntiyhtiöiden tilausten käsitteleminen, johon sisältyy esimerkiksi tilausten teknisten ja kaupallisten epäselvyyksien selvittäminen yhdessä myyntiyhtiöiden henkilöstön ja tehtaamme suunnittelijoiden ja myyjien kanssa. Tämän lisäksi työhön kuuluu erilaisten manuaalisten tilausten avaaminen, esimerkiksi varaosa- sekä takuutilausten avaaminen. Ennen tilaustenkäsittelyä minulla ei ollut yhtään kokemusta asiakaspalvelusta ja ajattelin että en tarvitsisi sitä mihinkään työurallani. Olen kuitenkin huomannut, että kokemus asiakaspalvelusta on antanut uutta näkökulmaa asioihin ja pidän sitä näin tärkeimpänä asiana mitä olen oppinut tilaustenkäsittelyssä. Myös yhteistyötaidot ovat kehittyneet huomattavasti, sillä työtehtävä vaatii paljon talon sisäistä kommunikointia sekä kommunikointia myyntiyhtiöiden kanssa.

Yhtämittainen ABB:llä työskentely avasi myös mahdollisuuden tehdä kandidaatintutkielman Motorsille, joten kokemukseni ABB:stä ovat pelkästään positiivisia ja suosittelen todella paljon hakemaan Rompalle töihin ensi kesäksi. Kesätyöhaku ABB:lle loppuu huomenna, joten vielä ehdit hakemaan!

t. Mikko

Uusi vuosi uudet kujeet

Moikka!

Tervetuloa lukemaan elämäni ensimmäistä blogikirjoitusta. Pienten alun haasteiden jälkeen sain kuin sainkin tekstiä paperiin. Tästä lähtee! Olen Jere ja opiskelen sähkötekniikkaa kolmatta vuosikurssia Vaasan yliopistossa. Vuosi vaihtui ja opinnot on polkaistu taas käyntiin.

Olen ollut ABB:n Protection and Connection –yksikössä töissä kytkintuotteiden kokoonpanossa nyt reilut yksi ja puoli vuotta. Aloitin takuuteekkarina ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeen kesällä. Kesätöiden päätyttyä olin lukuvuoden opiskelun ohella töissä ja seuraavana kesänä kesätyöntekijänä, josta jatkoin taas opiskelun ohella. Kesät ovat menneet vauhdilla, sillä töitä on saanut paiskia. Olen viihtynyt myös lukuvuosien aikana töissä, sillä se on tuonut lisää sisältöä arkeen.

Työ on ollut monipuolista: olen päässyt työskentelemään eri puolilla tehdasta ja valmistanut useita eri tuotteita, muun muassa turvakytkimiä ja vaihtokytkimiä. Vaihtelevat työt tarkoittavat myös, että olen saanut tutustua ja työskennellä monien ihmisten kanssa. On ollut mukava nähdä ja oppia uutta. Työilmapiiri on ollut erittäin hyvä. Mukavien työkavereiden ansiosta aika kuluu nopeasti. Jos vielä tätä lukiessa mietit mitä töitä kesällä voisi tehdä, niin vielä ehdit hakea, ja suunnata kohti uusia seikkailuja.

Talvisin terkuin,

Jere

Kesä takana, opinnot edessä

No nyt se olisi sitten viimeistään selätettävä. Nimittäin itseäni koko kuluneen kesän vaivannut tyhjän Word-dokumentin syndrooma. Eipä mennä kuitenkaan tässä vaiheessa sen syvemmälle oireyhtymän todelliseen kipukohtaan, vaan nostetaan sen sijaan keskiöön koko blogin varsinainen viitekehys eli kesätyö ABB:llä, joka rytmitti mukavasti myös allekirjoittaneen kesää.

Työskentelin kuluneen kesän ABB:n Medium Voltage Products -yksikössä, joka keskittyy erilaisten ohjaus- ja suojalaitteiden kehittämiseen ja valmistamiseen. Omiin työtehtäviini kuuluivat erilaiset suojareleiden tuotannon tehtävät, kuten kokoonpano, testaus ja pakkaus. Itselle mieluisimmaksi tehtäväksi osoittautui lopulta lopputestaus, jossa pääsi ratkomaan aina silloin tällöin testaamisen aikana esille nousevia ongelmia, kuten miksi suojarele ei syystä tai toisesta saa virtaa. Syyksi saattoi osoittautua niin inhimillinen virhe kuin johonkin tiettyyn komponenttiinkin liittyvä vika. Oli mahtavaa huomata, kuinka silmä harjaantui kesän aikana tunnistamaan erilaisia suojareleen toiminnallisia syy-seuraussuhteita aina vain paremmin. Testaaminen onkin yksi tuotannon kriittisimmistä vaiheista, sillä sen avulla pystytään varmistamaan asiakkaan vastaanottavan moitteettomasti toimivan laitteen.

Mutta mikä on suojarele? Muun muassa tähän kysymykseen törmäsin työhaastattelussani kesätöitäni edeltävänä keväänä. Muistan vastanneeni haastattelutilanteen kysymykseen jotakin ympäripyöreää tyylillä: ”Jos on vikaa, sähköt pois.” Näinhän suojarele tavallaan toimiikin, mutta vasta kesän aikana minulle todella avautui, kuinka älykästä nykypäivän suojareletekniikka todella onkaan. Älykkäitä olivat myös työtoverini. Kesässä erityisen hienoa oli päästä tekemään töitä yhdessä osaavien ihmisten kanssa aikaisemman työkokemukseni olleen kartutettu lähinnä yksintyöskentelyä sisältävistä tehtävistä. Kiittelinkin viimeisenä työpäivänäni esimiestäni vuolaasti työpaikalla vallitsevasta hyvästä työilmapiiristä. Tästä on tietysti kiittäminen myös mahtavia työtovereitani työilmapiirin ollessa loppujen lopuksi nimenomaan tekijöidensä summa.

Kuten runsaasta imperfektin käytöstäni saattaa huomata, ovat kesätyöt minun kesäni osalta tässä vaiheessa taputeltu. Nyt alkaakin olla aika suunnata katse kohti tulevan syksyn opintoja ja tuttihommia. Ehkä se tyhjän Word-dokumentin syndroomakin saadaan syksyn aikana lopullisesti selätettyä ja tutkielma jos toinenkin kirjoitetuksi. Onhan nämä kirjoitushanatkin saatu näin blogitekstin muodossa jo mukavasti avattua.

Mukavaa syksynalkua

Saana Liimatainen

Greetings from PAPI!

Heippa vaan kaikille täältä Rompan mäen huipulta! Jos ei vielä tunneta niin olen Tytti, ja lukukauden aikana päivystän tuolla Tykki-blogin puolella. Kesä ABB:lla on ihan ensimmäinen, ja uudet haasteet uudessa ympäristössä on olleet todella innostavia ja mielenkiintoisia!

Opiskelen siis aika monetta vuotta jo sähkötekniikkaa, mutta myös johtamisen ja energiatekniikan opintoja on tullut haalittua. Yksikköni Process Automation, Process Industries (=PAPI), joka painiskelee siis paperitehtaiden ja kaikenlaisten voimalaitosten sähköistyksen parissa, yhdistelee aika mukavasti näitä Vaasan Yliopistossa vahingossa opittuja taitoja. Likainen työ tehdään niin sanotusti muualla; toimistomme on tehdasrakennus vain historialtaan. Täällä Alvar Aallon suunnittelemien seinien suojissa olisi ilmeisesti tehtävä se aivotyö, eli esimerkiksi suunnittelu ja massiivisten projektien johtaminen. Käyttöönottajat taitavat olla yksikön hahmoista mystisimpiä, ja ollessaan melkein 200 päivää vuodesta reissussa ovat myös melko harvinainen näky officen kahvihuoneessa. Useammin käytävillä törmää esimerkiksi suunnittelijoihin, projektipäälliköihin tai myyjiin.

Koska emme itse valmista mitään yksittäistä tuotetta, yksikön verkostot ovat valtavat. Käytännössä olemme yhteyksissä kaikkiin muihin ABB:n yksiköihin ja toisinaan myös ulkopuolisiin toimittajiin keräten palasista palapelin, joka on esimerkiksi Äänekosken biotuotetehdas tai jokin muu ”pikku” kompleksi. Projektit ovat siis kokoluokkaa valtava eivätkä ihan tässä kesän aikana valmistu.

Mikäs oma roolini sitten tässä paletissa on? Kesäksi on onneksi parikin hommaa, joista toinen todennäköisesti jopa valmistuu! Siinä yhdistelin kolmen tietokannan yhdeksi uudeksi, jotta esimerkiksi myyjä pääsee helpommin tekniseen dokumentaatioon käsiksi, jos tarve näin vaatii. Jännityksellä odotan löytävätkö ihmiset enää yhtäkään tarvitsemaansa tiedostoa lomilta palattuaan, hehe. New is always better, right. Toinen juttu jota teen on asennuskannan elinkaaren hallintaan liittyvän prosessin kehittäminen. Jep, sellaista ei vielä toukokuussa aloittaessani ollutkaan, ja alkukesä menikin esimieheni kanssa opetellessa uutta asiaa ja ”vakoilemalla” muiden yksikköjen parhaita käytäntöjä asian suhteen.

Salapoliisina on saanut olla pilottiprojektiemme läpiviennissä muutenkin, kun laitekannan tuotedataa on saanut selvittää ympäri palloa. Tosiaan, kun yksikkömme projektissa voi olla kaikki tuotteet kyllä ABB:n valmistamia, mutta maita esimerkiksi Espanja, Saksa, Viro ja Helsinki, niin siinä ollaan välillä käytänteiden osalta pää pyörällä. Tavoitteena on tarjota entistä parempaa, vikkelämpää ja laadukkaampaa palvelua asiakkaalle esimerkiksi huoltojen suhteen. Kun tuotteen elinkaari on ennustettavissa, voidaan ennakoida myös huoltoja ja tietenkin lisäkauppaa. Esimerkiksi uusia paperitehtaita ei aivan sieninä sateella putkahtele, joten tällä prosessilla pidetään itsemme kiireisinä tulevaisuudessakin.

Hienointa yksikössämme ja työssäni ylipäätään on, miten olen päässyt oikeasti luomaan jotakin uutta, saanut vastuuta ja kun on joutunut käyttämään päätään, tuloksia on myös kuunneltu ja otettu vastaan. Koska kaaoksenhallinta kiinnostaa ja keskityn mielelläni noin miljoonaan asiaan kerrallaan, olen ehkä löytänyt tästä henkisen kotini. Ennen kesätöiden päättymistä vastuullani olisi vielä kouluttaa väki uuden tietokannan käyttöön ja toivottavasti saavuttaa konkretiaa vielä abstraktin asennuskantaprosessin suhteen. Siinä riittää kyllä matskua vaikka diplomityöksi 😉

Mutta vielä on kesää jäljellä, ellei terassilla nähdä niin törmäilläänpäs viimeistään syksyllä lipastolla, riennoissa, ja tietenkin SIITÄ LISÄÄ SITTEN FUKSISAUNALLA!

Pus, Tytti

Arki vs. Vklp

Takana ovat nyt juhannus ja ABB:n kesäjuhlat, ja aina vain paranee, kun edessä on vielä Ruisrock ja monta viikonloppua ystävien seurassa. Näin heinäkuun puolella rupeaa jo pelottamaan, kuinka nopeasti se aika oikein kuluukaan. Tällä hetkellä työsopparista on allekirjoittaneella jo puolet takana, vaikka vastahan minä ne työt tuossa pari viikkoa sitten aloitin? Aika pienmoottoritehtaan liitännässä on siis ”kulunut kuin siivilällä”, kuten yksi työkaverini kerran sanoikin.

Olen siis Lauri Kujala ja kaksi vuotta sähkötekniikkaa opiskelleena ja toista kesää sähkömoottoreita liittäessä alkaa olemaan sähkömoottorit aika tuttua tavaraa. Vaikka tämä onkin nyt toinen vuoteni liitännässä, löytyy tehtaalla edelleen lähes joka päivä joitain haasteita. Huomaan vastuuni kasvaneen linjallamme, kun pääsen ohjaamaan tänä kesänä aloittaneita kesätyöntekijöitä, sekä tarkastamaan heidän kädenjälkeään. Melko perfektionistina tykkäänkin tällaisesta, mutta ei niitä virheitä ihan pakolla sentään tule etsittyä. Linjatyö on siis maittanut erittäin hyvin, ja työympäristö ja –porukka ABB:lla ovat mitä parhaimmat.

Heinäkuu. Huhhuh. Niin se kesä(kuu) meni jo ja jussit juhlittuna mennään jo pimeyttä kohden. No eeikai. Pientä positiivisuutta löytyy kyllä kun nyt viikonloppuna on vielä Ruisrock, sen jälkeisenä kesäjuhlat kaverien kesken, sen jälkeen enemmänkin juomapeliin keskittyvä ulkona pelattava lentopalloturnaus kavereiden kanssa, sitten kyläjuhlat kotikylässä…mitä näitä nyt menoja vielä kesällä tulee. Kesästä on kyllä jokainen viikonloppu ja mahdollinen vapaapäivä täytetty menoilla ja juhlilla, joten kyllä tässä kesässä aika kovin arki ja viikonloppu taistelevat keskenään. Olen kuitenkin nauttinut jokaisesta päivästä! Kyllä se kesä jokaiseen arkipäiväänkin löytyy kun oikein etsii!

Tosiaan viime perjantaina juhlittu ABB:n kesäjuhla oli meikäläiselle ensimmäinen, sillä viime vuonna oli tämä juhla päällekkäin Ruisrockin kanssa. Tänä vuonna juhlissa oli teemana murhamysteeri, jossa jokaiselle osallistujalle oli annettu oma rooli. Oman roolin tarina, pukukoodi, sekä muutama tehtävä ja tavoite illalle oli selitetty henkilöille etukäteen. Itse edustin mysteerissä öljyparonin kätyriä, joka Cowboyna tunnettiin koko eteläisen Yhdysvaltojen alueella pistoolisankarin taidoista. Illan aikana suojelin pomoani taistelemalla monta veristä kaksintaistelua (KPS-taistelua), varastamalla autoja, myymällä huumeita sekä keräämällä salaisia tietoja vihollisiltamme. Murhamysteerin auettua huomasin itse olevani pahisten joukossa, mutta ei se menoa haitannut. Heittäytymällä mukaan tarinaan illasta tuli kyllä hauska. Kesäjuhlat olivat todella mukava ja onnistunut ilta, jossa pääsi näkemään myös muita firman työntekijöitä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia kesän viikonloppuja ja arjen päiviä.

-Lauri