Kesätyö Danfossilla

Danfossin kesätyöntekijän arkea.

Siinähän se kesä menee.

No huhhuh.

Tätä kirjoittaessani olen juuri saapunut iltavuorosta, jonka vietin tehtaalla testiuunien lämmöstä nauttien. Vähän tahtoo väsyttää, sillä matkaahan työpaikan ja kodin välille kertyy yli kymmenen kilometriä, joka taittuu kivasti pyörällä. Päivästä päivään saman reissun polkeminen voi loppua kohti alkaa tuntumaan, mutta toistaiseksi ei tämmöistä ongelmaa ole tullut vastaan.

Tässä kirjoittelee siis Antti, kolmannen vuoden automaatio-opiskelija. Kandi on kovasti kesken ja pari kurssiakin roikkuu, mutta ei haittaa. Ei semmoisia jaksa kesällä miettiä.

Olen pari viikkoa takaperin aloitellut toista kesää Danfossilla taajuusmuuntajia rakentelemassa. Toimeenkuvaanhan tässä kuuluu laitteen kasaus, testaus ja pakettiin lähetystä varten laitto. Ekan vuoden jälkeen olikin jo kaikki mukavasti päässyt unohtumaan, mutta nopeasti pääsin taas takaisin hommaan kiinni. Onneksi linjalla on sentään useita eri hommia ja laitemalleja, joten tylsyys ei pääse iskemään vaikka samaa hommaa jo toista kesää painaakin.

Työporukka on sentään enimmäkseen tuttu, joten hyvä seura auttaa pitkien päivien kulumisessa. Tehtaalla on aika rento meininki suuren osan vakioporukasta ollessa lomalla.

Kello näyttääkin jo kivasti puoltayötä, josko sitä jättäis tekstit lyhyeen ja miettisi nukkumista.

Hyvää kesää, toivottavasti ei ala satamaan. Antoivat sentään mulle Danfossin lippiksen niin kalju ei pala auringonpaisteessa.