Kesätyö kytkintuotannossa

Moi!

Olen Sami Seppälä, 22-vuotias tekniikan opiskelija. Alun perin olen kotoisin Turusta, ja muutin opintojen perässä Vaasaan syksyllä 2018. Ensimmäinen opiskeluvuosi on nyt taputeltu ja opintosuunnaksi valittu automaatio- ja informaatiotekniikka. Lähdin mukaan Takuuteekkari-ohjelmaan ja pääsin sitä kautta kesäksi töihin ABB:n Smart Power-yksikköön valmistamaan kytkimiä.

Aloitin työt toukokuun lopussa, joten tätä kirjoittaessa turvakenkiä on kulutettu jo lähemmäs kolme kuukautta. Oma työ siis koostuu enimmäkseen eri tyyppisten kytkimien kokoamisesta ja pakkaamisesta. Työ ei pääsääntöisesti ole erityisen vaativaa, mikä toisaalta toimii hyvänä vastapainona opiskelulle ja antaa mahdollisuuden nauttia kesästä. Työtehtävät oppi alussa nopeasti, vaikka tietysti välillä vieläkin on pyydettävä neuvoja kokeneemmilta. Omasta tiimistä onneksi saa aina tarvittaessa apua ja opastusta, kun sitä vain ymmärtää pyytää. Vaihtelua työpäiviin tuo tuotannon automaatiojärjestelmien kanssa työskentely, mikä on tietysti alasta kiinnostuneelle mielenkiintoista.

Olen viihtynyt töissä koko kesän todella hyvin, mistä on suurin kiittäminen omia työkavereita. Työpäivät menevät nopeasti, kun ympärillä on hyvä porukka, jonka kanssa on mukava tehdä töitä ja tulostakin syntyy paremmin.

On ollut positiivista huomata, että kesätyöntekijöitä arvostetaan, ja kun osaamisesi huomataan, jaetaan vastuuta myös varsin avoimesti. Tämä on tietysti palkitsevaa, eikä töissä tunnu siltä kuin olisit vain tyhjä pari hanskoja. Omalla asenteellaan pystyy vaikuttamaan ja vakuuttamaan, ja kesätyöt tuleekin nähdä mahdollisuutena esitellä itseään tuleville mahdollisille työnantajille. Tästä mahdollisuudesta kannattaa ottaa kaikki irti.

Mukavaa loppukesää!

Sami