Kiitos kesä 2017

Hellurei!

Tähän kirjoitukseen päättyy kesän 2017 kesätyöblogit ABB:n osalta. Olen ollut tämän kesän vastuussa kesätyöblogeista ja minun tehtäväkseni jäi nyt sopivasti saattaa homma maaliin.

Tämän viimeisen ABB:n blogikirjoituksen takana istuu Tutin Lehti- ja tiedotusvastaavanakin tunnettu Heidi ja minun kesäni on vierähtänyt tuotekehityksessä Medium Voltage Products:in tehtaalla.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä kesä on mennyt ennätys nopeasti! Todellisuudessa olen kuitenkin työskennellyt neljä kuukautta. Tässä ajassa minulla on ollut lukuisia työtehtäviä, joiden laajuudet ovat vaihdelleet puolesta tunnista muutamaan viikkoon. Pääsin kesän aikana myös osaksi kehitystiimiä, jonka alla on meneillään eräs kehitysprojekti. Työt kehitystiimissä ovat jatkuneet läpi kesän.

Usean työtehtävän kautta olen tutustunut lähemmin itse tuotekehityksen prosessiin. Tämän kesän jälkeen minulla on hyvä kuva siitä, millä menetelmällä vanhaa tai täysin uutta tuotetta lähdetään kehittämään tässä tehtaassa. Erityisesti kehitystiimissä olen päässyt kokemaan, millaista työskentely tuotekehityksessä on. Mielikuvani töistä tuotekehityksessä oli hyvin erilainen ennen tätä kesää.

Olen erityisesti tyytyväinen siitä, että työtehtävien myötä on tullut paljon vastuuta. Minulla on myös ollut hyvin vapaat kädet monen asian suhteen ja välillä on päässyt käyttämään myös luovuutta. Olen tehnyt työt omalla tavallani ja olen myös päässyt vaikuttamaan siihen, miltä työpäiväni näyttävät. Tästä kesätyöstä sain taas uuden näkökulman opiskelemaani alaa kohtaan ja tästä jatkan mielenkiinnolla kohti tulevaa.

Olen viihtynyt töissä hyvin ja tuttu paikka tuntuu päivä päivältä enemmän tutulta. On outoa ajatella, että tämän viikon jälkeen en enää polje töihin aamuisin. Onneksi paikkaa ei tarvitse jättää kokonaan, sillä työt jatkuvat syksyllä tuntikeräilijänä. Töiden lisäksi alkusyksyn fokus on minun kohdallani kandin kirjoittamisessa.

Kesän 2017 odotusten (lue minun alkukesän blogikirjoitus) päivityksiä:

Tänä kesänä…

…uin ainoastaan kerran luonnon vesissä.

…en ole omistanut aurinkolaseja (ja hyvin oon pärjännyt).

…biitsillä tuli käytyä tasan kerran.

Säästä huolimatta minulla on takana aktiivinen kesä ja vastassa syksy nro 4 Vaasassa.

Kivaa syksyn odottelua tai alkua kaikille toivottaa

Heidi

Kontaktifutista työporukalla